Laadi allaolevien kysymysten avulla yhtenäinen teksti urapäiväkokemuksestasi. Laita tekstisi loppuun oma etunimesi ja sukunimesi ensimmäinen kirjain.
(Sinun ei siis tarvitse numeroida vastauksia vaan voit tehdä vastauksestasi yhtenäisen tekstin.)
1. Missä olit urapäivänä?
2. Miten sait paikan?
3. Minkä ammatin edustajaan tutustuit?
4. Mikä koulutus hänellä on?
5. Mikä hänen työssään on keskeistä?
6. Voisiko kyseinen työ kiinnostaa sinua tulevaisuudessa? Miksi? Miksi ei?
7. Mitä mietteitä päivä sinussa herätti? (Oletko tyytyväinen urapäivään, saitko jatko-opintojen suunnittelun kannalta hyödyllisiä kokemuksia, mitä uutta opit, kehittämisideoita jne.)
Urapäivänä olin kirjanpitäjäyrityksessä tutustumassa, joka sijaitsi Pasilassa. Paikan sain soittamalla suoraan toimistoon, jonka numeron löysin netistä. Tutustuin kirjanpitäjään, joka opisekelee haaga- heliassa. Keskeinen työtehtävä on auttaa yrityksiä niiden osto -ja myyntitileissä, kirjanpito ja muut laskutukset kuuluvat myös työ tehtävään. Kyseinen työ voi kiinnostaa minua tulevaisuudessa, koska työtehtävät eivät ole niin vaikeita mielestäni, Työ ei kuitenkaan vaihtanut mielipidettäni jatko- opintoistani.
VastaaPoistaZishan Waheed
Olin urapäivänä Maunulan kirjastossa tutustumassa. Menin paikan päälle kysymään urapäiväksi paikkaa, jonka sain. Tutustuin kirjanvirkailija ammattiin. Hänellä oli tutkintona tradenomi eli hän meni Ammattikorkeakouluun. Hän työssään keskeistä oli asiakaspalvelu, logistiikka, neuvonta ja tapahtumatuotanto. Ja kyseinen työ ei kiinnosta minua tulevaisuudessa, koska työ ei vaikuttanut siltä, että se sopisi minulle. Ja olin kyllä tyytyväinen urapäivääni, mutta en saanut jatko-opintojen suunnitelmani kannalta mitään hyödyllistä kokemusta.
VastaaPoistaIdil F
Ok!
PoistaOlin urapäivänä päiväkodissa. Sain paikan ottamalla yhteyttä henkilöön, joka työskentelee kyseisessä päiväkodissa (Hän oli siis jo entuudestaan tuttu minulle). Tutustuin lastentarhaopettajan ammattiin. Hänellä on sosionomin koulutus ja hän oli käynyt sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeatutkinnon, josta hän suuntautui varhaiskasvatukseen. Kyseisessä työssä keskeistä on se, että on aidosti kiinnostunut varhaiskasvatuksesta, tuntee lapsen kehitykseen liittyvät asiat ja omistaa hyvät vuorovaikutustaidot.
VastaaPoistaKyseinen työ voisi kiinnostaa minua tulevaisuudessa, koska tulen lasten kanssa erinomaisesti toimeen ja olen aina haaveillut työskentelystä päiväkodissa. Olin tyytyväinen, että pääsin tutustumaan juuri kyseiseen ammattiin, koska sain varmuutta siitä, että lastentarhaopettajan ammatti sopisi minulle hyvin. Opin, että lasten kanssa on oltava kärsivällinen ja työssä tarvitaan pitkäjänteisyyttä.
Oona K
Hyvä!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaVierailin urapäivänä yrityksessä nimeltä Digiteam Oy. Sain paikan isäni kautta, sillä hän omistaa yrityksen. Tutustuin yrittäjän arkipäivään ja työtehtäviin. Urapäivän aikana isäni laati myyntisopimusta ja kävi palaverissa. Isäni on valmistunut kauppaopistosta. Isäni työssä keskeistä on asiakaskontaktointi, liikkeen johdolliset asiat ja mainonta.
VastaaPoistaYrittäjyys saattaisi kiinnostaa tulevaisuudessa. Kotona työskentely huokuttelee myös. Isäni yritys on erikoistunut digitaaliseen markkinointiin. Digimarkkinointi ei minua hirveästi kiinnosta.
OK!
PoistaSain urapäiväpaikan elintarvike,- vesi- ja ympäristölaboratoriosta Viikistä. Yrityksen nimi on Metropolilab Oy ja sain paikan soittamalla yrityksen asiakaspalveluun, josta minut ohjattiin eteenpäin.
VastaaPoistaTyöntekijä oli ammatiltaan kemisti ja hän valmistui viikin yliopistosta. Hänen työssään keskeisiä asioita ovat mm. esimiestyöt, analyysien kehittäminen sekä asiakkuustyö.Laboratoriotyö voisi kiinnostaa minua tulevaisuudessa, koska luonnontieteet ja varsinkin kemia kiinnostavat minua. Opin myös, että tietokoneosaamista tarvitaan aina jonkin verran riippumatta ammatista tai työstä.
Alex L.
Hyvä!
PoistaUrapäivänä olin HT-kiinteistöpalvelu Oy:ssä. Sain paikan kysymällä yrityksen omistajalta, joka sattumalta asuu naapurissani. Tutustuin kiinteistöalan ammatin edustajaan. Hänen työssään on keskeistä pitää kiinteistöt hyvässä kunnossa ja siistinä. Tulevaisuudessa työ saattaisi kiinnostaa minua, koska se on yksinkertaista. Sillontällöin tulee uusia hommia, kuten tarkastusten tekoja tai muita tilaus palveluja. Olen tyytyväinen urapäivään. Pääsin tänä päivänä tekemään kyseisiä juttuja.
VastaaPoistaSanteri J.
Hyvä!
PoistaOlin urapäivänä yrityksessä nimeltä Adecco Finland OY. Sain paikan äitini kautta, sillä hän työskentelee yrityksessä. Hänen tehtävänsä on toimia hallintopäällikkönä. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hänen työssään keskeistä on vuokratyöntekijöiden henkilöstöhallinnon ohjaus ja yleishallinnon prosesseista huolehtiminen (esim. työterveyshuolto, vakuutukset ja toimitilat).
VastaaPoistaTyö voisi kiinnostaa itseäni tulevaisuudessa monipuolisuutensa vuoksi, joten olin tyytyväinen urapäivään. Päivän ansiosta olen melko varma, että haen kaupalliselle alalle.
Arvi V.
Urapäivänä vierailin isän työpaikalla ABB:ssä. Sain paikan isän kautta, koska hän työskentele siellä. Isä on koneiden kokeilija/tarkastaja. Hänen työssään on keskeistä tarkista ja korvata koneiden osia. Työ kiinnostaa minua vähäsen ja ehkä voisin hyvinkin ajatella työstäsi tulevaisuudessa. Olen tyytyväinen urapäivästä, koska sain opittua uusia asioita ja miten niitä tehdään isän työn seurauksena.
VastaaPoistaArmish K.
Hyvä!
PoistaVierailin urapäivänä isäni työpaikalla Apteekkien Eläkekassassa. Tutustuin siellä isäni työkaveriin ja hänen keskeisiin työtehtäviin. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden kandidaatti. Hänen päätehtävänsä on firman varjoen sijoittaminen. Minua kiinnostaa jonkin verran sijoitushommat ja sain häneltä tietoa sijoittamisesta ja alan jatko-opintomahdollisuuksista. Hänen mielestään työssä on parasta sen vastuullisuus, monipuolisuus ja kansainvälisyys.
VastaaPoistaOlen melko tyytyväinen urapäivääni. Sain tietoa ammatin hyvistä ja huonoista puolista sekä vinkkejä jatko-opintoihin.
Max H.
Hienoa!
PoistaOlin urapäivänä myllypuron ala-asteella tutustumassa opettajan työhön. Sain paikan ottamalla yhteyttä vanhaan opettajaani ja ksysmällä häneltä.Työssä tärkeätä on että on oikeasti kiinnostunut lapsista ja osaa käyttää annettua opetussuuunitelmaa tavalla jolla se toimii siinä luokassa.Työssä myös olisi hyvä jos on sosiaalisia taitoja.
VastaaPoistaOlen ihan tyytyväinen urapäivääni. Sain kokea vähäsen minkäläista on olla auttamassa lapsia luokassa. Sain myös puhuttua opettajan kanssa ja sain opittua asioita joita en tiennyt aiemmin. En ole kuitenkaan varma haluaisinko itse olla opettajana, sillä joko työ on miellyttävä tai ei riippuu aika paljon siitä missä koulussa on ja minkälainen luokka on.
Melisa B.
OK!
PoistaOlin urapäivänä Premiun Gropissa, joka tarjoaa laki- ja talouspaleveluita asiakkaille. Toimisto sijaitsi Etelärannassa. Sain paikan äitini kautta. Sain seurata työpäivän aikana kirjanpitäjän työtä, ja muutenkin yleistä toimisto työtä.
VastaaPoistaTyöpäivä oli mukava kokemus ja uskon, että siitä on yhtyä tulevaisuudessa. Sain tietoa ammatin hyvistä ja huonoista puolista.
Aleksi K.
Hyvä!
PoistaOlin urapäivänä tutustumassa Beauty Clinicissä, kauneushoitolassa. Sain paikan soittamalla äidin kaverille, sillä hän omistaa paikan. Tutustuin kosmetologin ammattiin. Hänellä oli kosmetologin ja merkonomin koulutus. Hänen työssään keskeistä oli asiakaspalvelu. Ammattitaitoon kuuluu yhteistyö muodin, median, hius- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisten kanssa. Olin pari vuotta sitten halunnut opiskella kosmetologiksi, mutta sitten mieli vaihtui. Vaikka työhön tutustuminen oli kivaa ja jännittävää, en silti haluaisi opiskella sitä enää, koska ala ei kiinnosta minua.
VastaaPoistaManal Adham 16E
OK!
PoistaUrapäivänä olin Itäkeskuksen kirjastossa.Sain paikan silleen vain että menin kysymään kirjaston yheltä kirjaston virkailijalta ja niille kävi se päivä. Siellä tutustuin kirjastovirkailijan ammattiin jossa työssä tarvitaan asiakaspalvelu-, vuorovaikutus- ja yhteistaitoja. Koulutus on Toisen asteen ammatillisissa olevissa oppilaitoksissa ja voi suorittaa liiketalouden perustutkinnon merkonomi tieto- ja kirjastopalveluihin suuntautuen. Työssä tarvitaan paljon asiakaspalvelun osaamista sillä suuri osa työssä autetaan asiakkaita kirjastoon kohdistuvia ongelmia tai kysymyksiä. Työssä järjestelmällisyys on tarvittava taito ja sosiaaliset taidot ovat myös tärkeät. Nykyään myös ATK taidot ovat tarvittavia alassa. Kirjaston ala ei kiinnosta minua koska työ ei sovi minulle ja kaikki henkilöt joita seurasin urapäivässä eivät suunnitelleet alaan menoa, ne kaikki olivat päätyneet siihen. Urapäivä oli kuitenkin opettavainen sillä opin että helpommatki näyttävät työt ovat haastavai joskus.
VastaaPoistaAyar O.M 16E
Hyvä!
PoistaUrapäivänä olin rastilassa pienkaupassa. Paikka oli siis perhen tutun oma yritys. Kaupassa myytiin maani kulttuuri vaatteita ja paljon erilaisia toisesta maasta tuotuja nameja ja ruokia.
VastaaPoistaPäivän aikana seurasin miten kaupan avaaminen ja minkälaista on pienen kaupan työaamu. Ei ollut hirveen vilkasta, mutta huomasin kuinka mukavaa ja hyvää meininkiä kaupassa oli. Näin myös miten eri tavalla kulttuureissa tehdään kauppoja ja minkälaista myyjän ja asiakkaiden välinen suhde oli. Paikasta sain tietää äitini kautta.
Yuunis Abdullahi 16E
hyvä!
PoistaUrapäivänä olin Dell EMC nimisen yrityksen myyntipuolella tutustumassa. Sain paikan kaverin kautta (yhteyshenkilö on kaverin serkku, ja olimme kummatkin siellä urapäivänä). Tutustuin IT- ja myyntialan työntekijään. En ole varma henkilön koulutustasosta. Työn keskeisiä osia olivat myyntitulosten seuranta yms. Vastaava työ voisi olla kiinostavaa, sillä myyntialalla tarvitaan aina työvoimaa sekä aiheesta kiinnostuneita. Urapäivä oli hyödyllinen ja "silmiäavaava" kokemus.
VastaaPoistaKonsta Kosonen 16E
Hyvä!
Poista1. Missä olit urapäivänä?: Nordealla
VastaaPoista2. Miten sait paikan?: Isäni kautta.
3. Minkä ammatin edustajaan tutustuit?: Pankkitoimihenkilö, esimies, controller
4. Mikä koulutus hänellä on?: Tradenomi
5. Mikä hänen työssään on keskeistä?: Kokousten vetäminen, riskien hallinta, esimiestyötehtävät, tiiminvetäjä, laskenta sekä erillaiset projektit.
6. Voisiko kyseinen työ kiinnostaa sinua tulevaisuudessa? Miksi? Miksi ei?: voisi,sillä työ oli aktiivista, siinä saa kommunikoida paljon ihmisten kanssa ja päivät on erilaisia. Samalla englanti on aika aktiivisessa käytössä, kieli on hankalaa, sekä kyseessä on paljon vastuuta, sekä johtamista. Nämä saattaisi olla haasteellisia puolia.
7. Mitä mietteitä päivä sinussa herätti? (Oletko tyytyväinen urapäivään, saitko jatko-opintojen suunnittelun kannalta hyödyllisiä kokemuksia, mitä uutta opit, kehittämisideoita jne.): Ainakin englannin kielen taitoni on vahvistuttava, matemaattisesti minun tulisi olla vahvempi, jos tätä alaa ajattelisin. Myös selkeni se että suuri osa työteosta tapahtuu tietokoneella. Myös jos on hyvä työssään, työpäivät saattavat venyä iltamyöhään ja työ voi olla hyvin kuormittavaa. Plussana siitä saa tietenkin rahaa.
-Emilia Rantanen
PoistaHyvä!
PoistaOlin urapäivänä lguana-ravintolassa. Sain paikan kysymällä omistajalta, joka on äitini työkaverini. Tutustuin ravintolapäällikkö, joka oli ravintola - alan ammattilainen. Hänen tehtävänsä oli, että hän osallistuu usein itsekin asiakaspalvelutehtäviin sekä keittiön työhön. Hän laatii myös ravintolahenkilökunnan työvuorolistat.
VastaaPoistaKysyin häneltä erilaisia kysymyksiä, kuten onko sinulle tärkeämpää työn tulos vai laatu? Miksi? Hän sanoi molemmat ja selitti, miksi. Ravintolapäällikön mukaan, asiakaspalvelun tarkoituksena on saada asiakkaasta mahdollisimman tyytyväinen kokemastaan palvelun - laadusta sekä tarjota ratkaisua asiakkaan mahdollisiin ongelmatilanteisiin. Ravintolaan saapuessaan asiakkaalla on tarve, jonka asiakaspalvelija pystyy
tyydyttämään asiakkaan haluamilla tuotteilla sekä palveluilla.
Valitsin ravintolan, koska olin jo nuorena kiinnostunut ravintola-alasta.
Isha khan
Olin urapäivällä Autoks Finland osastolla. Sain paikan urapäivän isäni kautta. Osastolla oli paljon erilaisia ammatteja, mutta olin tutustunut sähkö alan mekaanikon. Edustajan koulutus oli ammattikorkeakoulutus sähkö alan insinööri. Keskeistä oli löytäminen ongelmia eri laiteiden ja autojen toimissa sähkön liittyvissä ongelmissa ja lähetä ongelman, diagnosoida ongelman ja lähetä siitä siihen, missä ongelman voivat korjaa. Työ oli mielenkiintoinen, mutta itseään en varmasti olen mennyt siihen, koska ajattelen, että työ ei sopii minulle, koska työssä haluan liikkua vähän enemmän ja varmasti työskennellä asiakkaiden kanssa suoraan, eikä toisten ihmisten kautta. Urapäivästä olin tyytyväinen, sain jonkun verran ajatukset jatko-opintojen kannalta. Oppisin vaan, että ongelman ratkaistumpien ainoa täyttyy ajatella monimutkaisempi ja rauhallisesti.
VastaaPoistahyvä!
PoistaOlin urapäivänä Maison kodissa, joka tuottaa asumis- ja kuntoutuspalveluja mielenterveysasiakkaille. Sain paikan äitini kautta. Tutustuin sairaanhoitajan ammattiin. Työssä täytyy olla sosiaalinen ja järjestelmällinen. Työssä keskeisintä on keskustella asukkaiden kanssa ja auttaa heitä arkipäivän askareissa. Työntekijän, jonka päivää seurasin työtehtäviin kuuluu lääke-ja kuntoutusvastaavan työt, kotikäynnit asukkaiden luona ja palaveri aina päivän päätteeksi. Itse en haluaisi työskennellä kyseisessä paikassa, mutta voisin työskennellä sairaanhoitajana. Työ on monipuolista ja palkitsevaa. Urapäivä sujui hyvin.
VastaaPoistaTaara M.